TH-50PZ80 on kokoluokkansa perusplasma 100 hertsin Full HD -paneelilla. Hintaeroa PZ800:aan kertyy ostopaikasta riippuen 400-500 euroa. Mallit ovat pohjimmiltaan identtisiä: molemmille lupaillaan 1 000 000:1 dynaamista on/off-kontrastia, 30 000:1 natiivikontrastia ja 24p-tukea. Eroa on lähinnä vain kuvan prosessoinnissa. PZ800:ssa on “Intelligent Frame Creation”- ja “24p Real Cinema” -toiminnot, jotka liittyvät lisäruutujen luomiseen interpoloimalla.

IFC yrittää parhaansa mukaan tehdä liikkeestä sulavampaa laskemalla oikeiden ruutujen väliin uusia ruutuja. En ole nähnyt Panasonicin toteutuksen toimivuutta, mutta ainakin Sonyn MotionFlow:ksi nimetty interpolointi tuottaa epätodellisen sulavaa liikettä. Korkeakontrastiset yksityiskohdat, kuten tummalla pohjalla olevat valkoiset tekstit, tuottavat interpoloinnille ongelmia, mikä näkyy kuvassa monenlaisia virheinä.

“24p Real Cinema” valitsee, käytetäänkö interpolointia esim. Blu-ray-soittimesta syötettävän 24p-kuvan kanssa vai ei. En ikinä käyttäisi interpolointia 24p-filmimateriaalin kanssa, koska liike muuttuu luonnottomaksi. Videolle kuvatun matskun ja mm. animen kanssa interpoloinnista voi olla jotain hyötyä. Katselen kuitenkin niin vähän muuta kuin filmipohjaista kuvaa, että interpoloinnista ei ole minulle käytännössä mitään iloa. Tarpeettoman ominaisuuden puuttumisen takia edullisempi hintalappu teki PZ80:sta kalliimpaa PZ800:aa kiinnostavamman tuotteen.

Interpoloinnin lisäksi PZ800:n valikoista löytyy asetus nimeltä “Digital Cinema Colour”. HDTVtest-sivuston perusteella DCC:n kytkeminen päälle laajentaa television väriavaruuden jotakuinkin PZ80:tä vastaavaksi. Ilman DCC:tä PZ800:n väriavaruus on hyvin lähellä Rec.709:ää. PZ80:n mittauksissa kävi ilmi, että se ei pääse kovin lähelle Rec.709:ää millään ilveellä. Malleja yhdistää sekin, että kummassakaan ei anneta käyttäjälle minkäänlaisia työkaluja television kalibrointiin.



Mittaustulokset
Esiasetettuja kuvatiloja on neljä: Dynamic, Normal, Cinema ja Eco. Alla kuvagalleriat kunkin kuvatilan mittaustuloksista pienen alustuksen kera. Mittaukset tehtiin säkkipimeässä huoneessa Gretag-Macbethin huokealla EyeOne-sensorilla.

Dynamic-tila tuottaa parhaan dynaamisen on/off-kontrastin, joksi Panasonic lupailee 1 000 000:1. Television testailusta jäi sellainen tunne, että Dynamic-tila on mukana vain ja ainoastaan luvatun kontrastin saavuttamiseksi — kuva on nimittäin täysin katselukelvoton Dynamic-tilan perusasetuksilla. Värit ovat mitä sattuu, yletön kontrasti loikkaa silmille ja vaalean pään sävyt palavat puhki erittäin helposti. Dynaamisen kontrastin mustaa mitatessa paneeli meni täysin sysimustaksi, eikä valoa herunut edes sen vertaa, että sensorilla olisi ollut jotain mistä ottaa kiinni. Koska mustaksi mittautui täysi nolla, tuli dynaamiseksi on/off-kontrastiksi hullunkurinen 11 404 115:1. ANSI-kontrastiksi tuli 1567:1, josta videoprojektorit voivat vain unelmoida. Mittaustuloksista puuttuu värilämpötilan käyrä, koska sensori ei saanut luettua mitään järkeviä arvoja.

[Show as slideshow]

Normal-tila on huomattavasti Dynamic-tilaa siedettävämpi, mutta sekin tuntuu vielä liian kontrastiselta ja kirkkaalta. Vaalean pään sävyt palavat yhä helposti puhki. Normal-tilan dynaaminen kontrasti on 5010:1 ja ANSI 1530:1.

[Show as slideshow]

Cinema-tila tuntuu silmään miellyttävimmältä suoraan paketista nostettuna. Tämän gallerian tulokset saatiin asettamalla värilämpötilaksi Normal. Dynaaminen on/off on 3042:1 ja ANSI 1569:1.

[Show as slideshow]

Cinema-tila, kun värilämpötilaksi oli valittu Warm. Dynaaminen on/off-kontrasti on 3049:1 ja ANSI 1558:1.

[Show as slideshow]

Eco-tila on esiasetetuista kuvatiloista pimein. Todella ohuen käyttöoppaan mukaan Eco-tilan kirkkaus vaihtelee huoneen valaistuksen mukaan, mutta kattolampun räpsyttely ei tuntunut vaikuttavan kuvaan mitenkään. Dynaamiseksi kontrastiksi tuli 1122:1 ja ANSI:ksi 934:1.

[Show as slideshow]

Japanilaisen FPD Benchmark -levyn testeissä silmään tarttui omituinen kellertävä haamukuva, jota ei saanut pois millään television tai soittimen asetuksella. Kyse ei ole plasmalle ominaisesta ääriviivojen vihreä/violetti-varjosta, vaikka sitäkin esiintyy tässä televisiossa. Toinen testi paljasti, että 50PZ80 kärsii ihon sävyjen posteroitumisesta, kun vaakaliikkeen nopeus ylittää tietyn rajan. Erottelukyvyn juovamäärän mittaukseen käytettävässä testissä näkyi myös ylimääräisiä haamuja, mutta se ei estänyt televisiota saavuttamasta täyttä 1080 juovan erottelua. LCD-televisiot yltävät tyypillisesti 200-400 juovaan.

[Show as slideshow]

Virrankulutus
Plasmatelevisiot ovat tunnetusti varsin persoja sähkölle, eikä 50PZ80 ole poikkeus. Sen virrankulutus vaihtelee rajusti ruudulle piirrettävän kuvan mukaan. Testeissä alhaisin mitattu kulutus oli 48 wattia pikimustaa kuvaa näytettäessä. Käytännön virrankulutusta mitattiin ajamalla mediatoistimesta sama 10 minuutin pätkä 1080p-resoluution elokuvaa kussakin kuvatilassa oletusasetuksilla.

Dynamic
0,054 kWh / 10 min
55,44 kWh / viikko
kulutushuippu 465 W

Normal
0,048 kWh / 10 min
48,38 kWh / viikko
kulutushuippu 438 W

Cinema
0,035 kWh / 10 min
38,30 kWh / viikko
kulutushuippu 426 W

Eco
0,035 kWh / 10 min
35,61 kWh / viikko
kulutushuippu 431 W

Sammuttamisen jälkeen 50PZ80 alustaa valmiustilaa arviolta minuutin. Tuolloin virrankulutus on 18 wattia. Lopulliseen valmiustilaan siirtymistä juhlistetaan naksahduksella, jonka jälkeen virtaa kuluu pyöreästi watti.



HQV Benchmark -testit
PAL Benchmark DVD:n testeistä televisio ansaitsi 43/80 pistettä. Suurimmat menetykset tulivat kehnosta kohinanvaimennuksesta; neliasentoinen P-NR poistaa vain vähän kohinaa ja tuhoaa detaljit. Sama päti HD Benchmarkissa (1080i), josta televisio nappasi 45/100 pistettä. PZ80 tunaroi yllättäen filmiresoluutiotestissä puolittamalla pystyresoluution. Videoresoluutiotestistä tuli täydet pisteet.



Fiilikset
Olen kamppaillut pitkään hyvin syvälle juurtuneen plasma-kielteisyyden kanssa. En voi sietää plasmatelevisioille ominaista “kihinää”; sitä kuvapinnalla elävää kohinaa, joka näyttää siltä kuin kuva muodostuisi miljoonista ikuisen piirileikin parissa vipeltävistä pikkuruisista muurahaisista. On myönnettävä, että plasmatelevisioiden valmistajat ovat tiedostaneet ongelman ja tehneet ahkerasti töitä ilmiön vähentämiseksi. PZ80 ei ole päässyt siitä täysin eroon, vaikka tekeekin parhaansa. Oli huvittavaa huomata, kuinka televisio reagoi pysäytyskuvaan: taustalla näkyvä sinitaivas oli hetken täynnä kihinää, mutta sitten kuva räpsähti ja kihinä kaikkosi sen siliän tien. Tilalle tuli tosin kuvan pieni välkkyminen, ajoittainen räpsähtely ja käsiteltyä eläimen nahkaa muistuttava tekstuuri. Kun elokuvan katselua jatkoi, kihinä valtasi jälleen sinitaivaan.

Työhuoneen ahtauden ja television väliaikaisen sijoituspaikan takia jouduin katselemaan Panasonicia varsin läheltä: katseluetäisyys 110 cm leveään kuvaan oli 150 cm. Tältä etäisyydeltä kuvan pienetkin epäkohdat kävivät iholle tosissaan. Kihinän lisäksi minua alkoi ärsyttää kuvan rakenne. Isoissa väripinnoissa ja etenkin niiden rajoilla näkyi kummallista lokerointia, aivan kuin kuva koostuisi pikseleiden sijaan vaakasuuntaan lomitetuista hiloista. Yrityksistä huolimatta en onnistunut saamaan ilmiöstä valokuvaa.

PZ80 ei tarjoa kovin kummoisia työkaluja kuvan säätämiseen, mutta jotkut asetusyhdistelmät tuottavat muita paremman kuvan. Suosittelen värilämpötilan asetukseksi Warm yhdessä Cinema- tai Eco-tilan kanssa. Sharpness kannattaa pudottaa nollaan. Kontrastin ja kirkkauden voi sen jälkeen säätää kohdalleen esim. Digital Video Essentials Blu-rayn testikuvien avulla.



Plussat
+ 1080 juovan liikeresoluutio
+ Pohjamusta on samaa tasoa Sony W4000:n kanssa, eli erinomainen
+ Hyvä ANSI-kontrasti
+ Tarpeeksi kaukaa katsottuna erinomainen HD-kuva

Miinukset
- Mustin musta saavutetaan vain Dynamic-tilassa
- Ei mitään kalibrointimahdollisuuksia
- Kihinää, pieniä räpsyjä ja outoja tekstuureja
- Kaikki kuvatilat kaipaavat kunnon kalibrointia

Finnkinon uusi elokuvakeskus aloitti toimintansa syyskuun alussa elämyskeidas Flamingon tiloissa Kehä III:n varrella. Kauppakeskus Jumbon viereen avatussa elokuvakeskuksessa on kuusi salia, joissa on yhteensä 951 katsojapaikkaa. Salit 1 ja 3 on varustettu 3D-esitystekniikalla, jonka saloihin minut perehdyttivät Finnkinon tekninen päällikkö Ari Saarinen ja pääkoneenhoitaja Ari Pelkonen.

Lasin takana
Ykkössalin konehuoneessa on ahdasta ja kuumaa. Yleinen sekasotku kertoo, että laitteiston asentaminen on vielä kesken. Tilaa hallitsevat kolmesta kaksimetrisestä kiekosta koostuva filmikaruselli ja kaksi massiivista metallipömpeliä, joista kookkaampi on perinteinen filmiprojektori. Sen takana lymyää Barco DP3000 DLP-projektori, jolla 3D-elokuvat ammutaan muutaman kymmenen metrin päässä odottavalle valkokankaalle. Olin nähnyt Matka maan keskipisteeseen 3D -elokuvan pari päivää aiemmin tässä salissa. Kuva näytti täydellisen filmimäiseltä, eikä siinä esiintynyt mitään, mikä olisi edes vihjannut kuvan olevan lähtöisin digitaaliprojektorista. “Siihen tässä pyritään”, Saarinen sanoo.

Tiedustelen projektorin tarkempia speksejä ja leukani loksahtaa Saarisen aloittaessa resoluutiosta. “2K”, hän tokaisee ja hekottelee ilmeelleni. Toisin sanoen 2048×1080, josta käytössä on 1998×1080, kun elokuvan kuvasuhde on 1.85:1. Tuntuu uskomattomalta, että näkemässäni 15-metrisessä kuvassa on vain hieman enemmän kuvapisteitä kuin oman kotiteatterini kankaalle piirtyvässä kuvassa.

DP3000:n listahinta on hieman yli 100 000 euroa, joten vertailu kuluttajatason projektoreihin on ajanhukkaa. Valotehosta huolehtii 6500 watin Xenon-lamppu, joka riittää juuri ja juuri tuottamaan kankaalle suosituksen mukaiset 14 foot-lambertia 3D-elokuvia esitettäessä. Lamppu kestää vain 500-600 tuntia; uusi lamppu maksaa 1 500 euroa. Lampun sisällä vallitsee niin korkea paine ja lämpötila, että se saattaa räjähtää uskomattomalla voimalla. Filmiprojektoreissa, joissa käytetään samanlaisia lamppuja, niin on käynyt useaan otteeseen, Saarinen mainitsee.

Räkillinen Dolbyn rautaa
Hehkeä kuvanlaatu selittyy projektorin lisäksi korkealuokkaisella kuvalähteellä, jota toistetaan projektorin alla majailevilla laitteilla. Räkissä ei ole dvd- tai Blu-ray-soitinta, joskin ennen elokuvaa esitettävät mainokset ajetaan PC:ltä. 3D-elokuvat toimitetaan teatteriin tuikitavallisella USB-kiintolevyllä, josta ne siirretään Dolbyn valmistamalle DSS100 Show Store -tiedostopalvelimelle. Sieltä datan lukee Dolby DSP100 Show Player -mediatoistin, joka ohjaa kuvan projektorille ja ääniraidan DMA8Plus-ääniprosessorille. Puolentoista tunnin mittaisen elokuvan tiedosto on kooltaan 180 gigatavua. Kuva on kompressoitu Motion JPEG 2000 -kodekilla; väri-informaation pakkaus on muotoa 4:4:4, kun dvd:llä ja Blu-rayllä käytetään 4:2:0-formaattia. “Kuvan väriavaruus on itse asiassa 20 prosenttia laajempi kuin filmillä”, Saarinen huomauttaa. 5.1-7.1-kanavaiset ääniraidat ovat pakkaamatonta 24-bittistä PCM:ää 48 kilohertsin näytteenottotaajuudella.

Kolmen kauppa
Markkinoilla on kolme kilpailevaa 3D-järjestelmää. Finnkinon teattereihin on valittu XpanD:in toteutus, joka käyttää nestekidesulkimilla varustettuja aktiivilaseja. Dolbyn järjestelmä, joka on käytössä kilpailevan ketjun teattereissa mm. Hämeenlinnassa, käyttää pienemmillä linsseillä varustettuja passiivilaseja. Yhdysvalloissa suosituin formaatti on RealD, joka vaatii ainoana kalliin hopeakankaan. RealD:n laseissa optiset linssit on korvattu harmailla suodattimilla. Ratkaisun ansiosta lasit ovat huomattavasti kilpailevien formaattien laseja halvempia.

Finnkinon teknologiahankinnoista päättävä Saarinen vertasi formaatteja tarkkaan ja valitsi lopulta XpanD 3D:n. Formaatin tärkeimmäksi valtiksi hän mainitsee aktiivilasit, joissa on 20 prosenttia parempi valon hyötysuhde kuin Dolbyn laseissa sekä paras kuvanlaatu ilman häiritseviä haamu- tai kaksoiskuvia. Saarinen ei ihastunut Real D:n pahvisiin kertakäyttölaseihin: “Yhdysvalloissa niistä tulee tuhansia tonneja jätettä jokaisena viikonloppuna.” XpanD-lasien käyttöikä on n. 8 vuotta ja ne pestään kunkin käyttökerran jälkeen.

XpanD 3D -elokuvien ruutunopeus on 96 kuvaa sekunnissa, eli 48 kuvaa sekunnissa kummallekin silmälle. Konehuoneessa olevat infrapunalähettimet ampuvat aktiivilasien tahdistuspulssit valkokankaalle, josta ne heijastuvat laseissa oleviin vastaanottimiin. Lasien nestekidesulkimet toimivat 700 mikrosekunnin nopeudella ja aukevat tahdistuspulssien käskyttäminä, päästäen kullekin silmälle sille tarkoitetun kuvan. Kun kaikki toimii oikein, kumpikin silmä näkee hieman erilaisen kuvan ja aivot yhdistävät ne kolmiulotteiseksi kokonaisuudeksi.

Katselukokemuksia
Matka maan keskipisteeseen 3D -elokuvan lehdistönäytökseen marssiessani en tiennyt mitä odottaa. Mielessä kangastelivat muistot pahvisista viherpunalaseista, kehnosta 3D-vaikutelmasta ja omituisen näköisen kuvan tihrustamisen aiheuttamasta päänsärystä. Uusi 3D-tekniikka tuottaa huomattavasti luonnollisemman kuvan, vaikka parantamisen varaa on vielä runsaasti. Värisävyt, etenkin iho, näyttivät hieman kummallisilta. Lisäksi aktiivilasien suljinmekanismi syö kuvan kirkkaudesta arviolta puolet ja tuntuikin siltä, kuin olisi katsellut elokuvaa aurinkolasit päässä.

Kuvan 3D-vaikutelma oli parempi kuin odotin. Ei tosin aina; joissain kohtauksissa oli ilmiselvää, että elokuvan tekijät yrittivät kikkoja, joihin teknologian kyvyt eivät vielä riittäneet. Muutenkin elokuvasta jäi uuden tekniikan testailun ja rajojen hakemisen maku. Parhaimmillaan 3D oli kohtauksissa, jotka sisälsivät tietokoneella luotua kuvaa sekä useista selvästi erottuvista tasoista koostuvissa maisemaotoksissa. Myös elokuvan lopputeksteissä 3D-efekti toimi erittäin hienosti.

Elokuvassa on suomenkielinen tekstitys, jonka toteuttaminen maksoi jakelijan edustajan mukaan maltaita. En epäile prosessin kustannuksia, mutta onko 3D-elokuvan tekstityksestä enemmän haittaa kuin hyötyä? Tekstityksen lukeminen vaati tietoista ponnistelua: tekstit “leijuvat” hieman valkokankaan yläpuolella, eivätkä silmäni osanneet tarkentaa samanaikaisesti sekä teksteihin että elokuvan 3D-syvyyteen. Tekstit näkyivät kuvan alareunassa sumeana mössönä, kunnes katseen tietentahtoen kohdisti niihin. Tuolloin muu kuva muuttui epäskarpiksi. Tuntui myös siltä, että tekstitys latisti kuvan 3D-vaikutelmaa kohtauksissa, joissa kuvan syvyyttä haluttiin nimenomaan korostaa.

XpanD-systeemin aktiivilasit eivät olleet aivan tarpeeksi kookkaat, että omat silmälasini olisivat mahtuneet niiden alle ongelmitta. Aktiivilasit lepäsivät osittain lasieni sankojen päällä ja vaikka aktiivilasit tuntuvat käteen kevyiltä, kalvoi lasien yhteispaino elokuvan aikana nenänvarteeni kaksi kivuliasta kuoppaa. XpanD julkistaa ensi vuoden alussa uuden, kevyemmän lasimallin, joka päästää enemmän valoa lävitseen.

Ei iloa ilman sisältöä
Finnkino polkaisee 3D-aikakauden käyntiin kahdella elokuvalla. Aiemmin Industrial Light and Magicin tehostevastaavana toimineen Eric Brevigin ohjaama Matka maan keskipisteeseen 3D on lapsille ja lapsenmielisille suunnattu seikkailuelokuva. U2 3D on taltiointi yhtyeen Etelä-Amerikan keikalta.

Hollywoodin usko 3D:hen on sitä luokkaa, että uusia elokuvia ei tarvitse kauaa odottaa. Fly Me to the Moon on 3D-animaatio Apollo 11 -raketin matkaan pujahtavista kärpäsistä, joka sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa elokuun alussa. Suomen ensi-ilta on mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella. Disney-studion tietokoneanimoitu Bolt saapuu Suomeen helmikuussa 2009.

Ensi vuoden aikana valmistuu toistakymmentä 3D-elokuvaa. Joukossa ovat mm. Pixarin Up, Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs, Final Destination 4, Monsters vs. Aliens sekä Neil Gaimanin kirjoittama ja Henry Selickin ohjaama Coraline. Vuoden odotetuin 3D-elokuva lienee jouluksi 2009 saapuva Avatar, jonka parissa James Cameron on puuhannut jo vuosikausia. Tuotannossa ovat myös Shrek 4, Toy Story 3 ja Tim Burtonin Alice in Wonderland. Pixar on lisäksi ilmoittanut tekevänsä vanhat elokuvansa uudestaan 3D-versioina, eikä ketään varmasti yllätä huhu, jonka mukaan George Lucas suunnittelee Star Wars -elokuvien muuntamista 3D-formaattiin.

Tieto yllätti, koska Yle on jo pitkään mutissut pohtivansa teräväpiirtolähetyksiä vasta vuosien kuluttua. Pekingin HD-lähetykset ovatkin ‘vain’ testejä, joilla tekniikkaa ja siirtotietä testataan tulevaisuutta varten. Tässä vaiheessa en elätellyt mitään toivoa Ylen HD-kuvan katselusta täällä Tuusulan perukoilla, koska moiset testit ovat perinteisesti olleet vain helsinkiläisten herkkua.

Artikkelin lopussa listattiin paikkakuntia, joilla HD-kuvaa voi ainakin teoriassa vastaanottaa — ja yllättäen listalla oli myös Tuusula. Taannoin ostamassani Sony KLD-52W4000 HD-televisiossa on sisäänrakennettu antenni- ja kaapeliverkon HD-viritin. Ylen lähetykset on pakattu H.264-kodekilla, jota Sonyn viritin väittää tukevansa. Voisiko tämä toimia? Voisinko tosiaan päästä näkemään Ylen lähettämää HD-kuvaa kotonani jo nyt? Eikun kokeilemaan!

Töllö päälle ja asetusvalikkoon sähläämään. Valitsin kanavien automaattisen virityksen antenniverkossa. Parin minuutin kuluttua ruudulle aukesi lista löydetyistä kanavista. Aloin kelata listaa, enkä osannut edes pettyä, kun tv-kanavien joukossa ei ollut mitään mainintaa Ylen HD-kanavasta. Jatkoin selaamista radiokanavien ja tyhjiä kanavien ohi… kunnes saavuin listan numeroon 080, jonka vieressä luki teksti “YLE Peking HD”.

Hyväksyin listan ja valitsin kanavan 080. Kello oli tässä vaiheessa päälle puolenyön, eikä olympialaisista tullut lähetystä. Sen sijaan minut palkittiin väripalkeilla, joiden päällä liikkui YLE HD -teksti. Televisio ilmoitti kuvan formaatiksi 720/50, eli katselin 720p-formaatin teräväpiirtolähetystä.

Pitkään ja sikeästi nukutun yön jälkeen aukaisin television ja valitsin Ylen HD-kanavan. Ruudulle ilmestyi Liettuan ja Argentiinan välinen miesten koripallo-ottelu suorastaan ruhtinaallisen kauniilla 720p-kuvalla. Kuvanlaatu parani entisestään, kun kytkin asetusvalikosta kohinanvaimennukset tyystin pois päältä.

Ero tyypillisen digitv-lähetyksen kuvaan on kuin yöllä ja päivällä. Parin tunnin katselun aikana HD-lähetyksessä ei ole näkynyt minkäänmoisia häiriöitä, ei pakkausvirheitä, ei mosaiikkia tai puuroutumista: kuva on lähes täydellinen. Tätä kelpaa ihastella!

Kauneusvirheenä mainittakoon, että kuvan ja äänen tahdistuksessa on selviä ongelmia. Ääni on melkein kaksi sekuntia kuvaa edellä sekä kisapaikan lähetyksissä että Ylen kisastudiosta lähetettävissä juonnoissa. Ylelle bonuspisteitä siitä, että suuri osa sen omasta Pekingin tuotannosta kuvataan myös teräväpiirtona.

Eräässä HD-konferenssissa ruotsalaisen SVT-kanavan HD-tuotannosta vastaava henkilö kertoi seikkaperäisesti, millaisia uusia haasteita teräväpiirto asettaa tv-tuotannolle valaistuksesta lavasteisiin ja esiintyjien meikkaamiseen. Esitelmä muistui mieleeni, kun Urheiluruudusta tuttu neitokainen kertoi päivän tulevista kisalähetyksistä. Kaikki näpyt, ihon epätasaisuudet, kurtut ja rypyt näkyvät HD-kuvassa armottoman selkeästi. En epäile hetkeäkään kuulemaani anekdoottia, jonka mukaan tv-juontajat vihaavat siirtymistä peruspiirrosta teräväpiirtoon :)

[Show as slideshow]