Katastrofaalisesti melkein vuoden päivät edenneen remontin ansiosta uusien subbarien asentaminen on siirtynyt kerta toisensa jälkeen hamaan tulevaisuuteen. Viime viikon lopulla kämppä alkoi viimein olla siinä kuosissa, että sinisen ja punaisen teatterin subbarien vaihtaminen alkoi olla mahdollista. Lauantaina paikalle saapuneen kantoavun (kiitos Antti, Kimmo, Teemu ja Paula!) avulla punaisen teatterin KEF PSW 4000:n tilalle könysi Genelec 7071A ja siniseen teatteriin istahti kaksi SVS PB13-Ultraa, korvaten kaksi KEF PSW 4000:tta.
Genelecin parissa sai hieroa älynystyröitä hetken jos toisenkin, sillä mokomasta ei tahtonut tulla ääntä ulos sitten millään. Ensin arvelin syyksi Neutrikin RCA-XLR-adapteria ja sen pinnijärjestystä, sitten mahdollisesti vioittunutta RCA-johtoa, mutta syypää löytyi loppujen tietysti selkänojan ja näppäimistön välistä. Gennun herkkyyspotikkaa ja vahvistimen LFE-lähdön tasoa piti vaan uskaltaa ruuvata tarpeeksi rankalla kädellä. Tuon jälkeen puntit alkoivatkin lepattaa vallan mahdottomasti. Bassonsietokyvyn testaaminen lähti aamuyön pikkutunneilla niin pahasti lapasesta, että luulin jo rikkoneeni koko subbasen, mutta Gennun suojapiiri pelasti päivän. Massiivisen paukauksen, sitä seuranneen hiljaisuuden ja hetkeä myöhemmin ilmoille päässeen helpotuksen huokauksen jälkeen basson tasoa pudotettiin suosiolla kymmenkunta desibeliä.
SVS:n yhtälailla vaikuttavan kokoisiin bassoihin ehdittiin viikonloppuna kytkeä johdot, mutta varsinainen testailu jäi vielä tekemättä. Siitä lisää jahka ja kun.
Saitin aktiivisimmat lukijat lienevät huomanneetkin, että edellisestä postista (“lastusta”, grr) on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Tekstiä on viime kuukausina syntynyt muutenkin todella niukasti. Syy on yksinkertainen: töitä on piisannut enemmän kuin vuosikausiin. Näen unta ajasta, jolloin minun ei tarvitse tehdä 16 tunnin työpäivää läpi viikon.
Enihuu, tässä listan muodossa viime aikojen merkittävimmät häppeningit.
- Uusia subbareita tuli kolmin kappalein: 2 x SVS PB-13 Ultra ja 1 x Genelec 7071A.
- Musiikki- ja valokuvausstudioksi remontoitava tila saattaa valmistua tänään. Siinä tapauksessa saan uudet subbarit tulille joskus ensi viikolla.
- Elegant Machinery julkaisi muutama viikko sitten uuden pitkäsoiton A Soft Exchange. Analogista, melankolisen optimistista synapoppista 80-luvun hengessä. Edellisestä julkaisusta onkin vierähtänyt pyöreästi 10 vuotta. iTunesista lähtee alta 10 eurolla, suosittelen.
- Kävin viikonloppureissulla Lontoossa ja otin osaa Electronically Yours 3 -pippaloihin. Kuvasin siellä kolmella HD-videokameralla Parraloxin, Motorbikes in Tokyon ja Red Blooded Womenin livesetit dvd-julkaisua varten. RBW oli tosin livenä aika hirvittävää sontaa. Kameroiden lainasta suuret kiitokset Samsungille ja Canonille.
- Sain eilen testiin JVC:n uuden Full HD -tykin, mallia DLA-HD750. Tuo saattaa korvata sinisen teatterin katossa pölyttyvän Sony Rubyn.
- Hankin Epson V750 Pro -tasoskannerin ja A3+-kokoa suoltavan Epson Pro 3800 -väritulostimen. Miksipä ei?
- The Dark Knight on yhä näkemättä, vaikka Blu-ray saapuikin jokunen päivä sitten. Wall-E on tähän mennessä kirkkaasti vuoden paras elokuva; voisin katsoa sen vaikka joka päivä uudestaan.
- Elegant Machineryn lisäksi soittolistallani ahkerasti pörränneitä artisteja: Ladyhawke, AutoAuto, Agonized By Love, Alice In Videoland, Parralox, Cassette Electrik, Northern Kind ja Rex The Dog.
Ajattelin päivittää teattereitteni subwoofereita hieman järeämpiin malleihin. Sinisessä teatterissa on tällä hetkellä kaksi KEF PSW-4000:tta, á 500W, jotka ovat erinomaisen musikaalisia ja aivan tarpeeksi tehokkaita heiluttamaan katsojien puntteja toimintaleffojen aikana. Miksi sitten vaihtamaan? No… vaihtelu virkistää!
Pitkällisen pohdiskelun jälkeen ehdokaslistani on kutistunut kahteen malliin: SVS PB13-Ultra ja Genelec 7071A. Molemmat ovat äärimmäisen kehuttuja ja erinomaisiksi havaittuja, mikä tekee lopullisesta valinnasta entistäkin vaikeampaa. Toisaalta haluaisin suosia kotimaista, mutta SVS on varsin selvästi edullisempi, vaikka se pitääkin tilata Norjasta saakka.
Yksi ratkaisu voisi olla kaksi PB13-Ultraa siniseen teatteriin ja yksi Genelec 7071A punaiseen teatteriin, jossa on tällä hetkellä yksi KEF PSW-4000. Valintoja, valintoja… Päädynpä sitten minkälaiseen ratkaisuun tahansa, raapustelen ostoksistani kommentteja vielä tämän vuoden puolella.