Sain parkkisakon käydessäni Helsingissä viime vuoden heinäkuussa. Ei siinä mitään, että parkkiaika oli umpeutunut vain viisi minuuttia aiemmin, eikä parkkipirkko suostunut kuuntelemaan mitään selityksiä; hän oli varmasti kuullut kaiken mahdollisen moneen kertaan. Alistuin kohtalooni herrasmiesmäisesti, vaikka moinen tietysti kismittikin. Tungin sakkolapun hanskalokeroon, jonne se sitten unohtui toviksi.
Törmäsin sakkolappuun hieman myöhemmin. Maksupäivä oli joitain päiviä menneisyydessä, mutta mitä sitten? Maksan muutenkin useimmat laskut joitain päiviä myöhässä, eikä kukaan – edes valtio – ole koskaan nostanut asiasta minkäänmoista äläkkää. Elisa on tosin aika hanakasti laittamassa seuraavaan laskuun viiden euron muistutuslisää, mikäli maksu myöhästyy reippaasti, mutta ymmärrän senkin vallan mainiosti. Makselin parkkisakon viikon myöhässä ja pyyhin asian mielestäni.
Kunnes postinkantaja ojensi minulle tämän päivän postit. Joukossa oli kuori Keski-Uudenmaan kihlakunnan ulosotto-osastolta. Postia ulosotosta, mitä helvettiä?! Eikös ulosotolla lähestytä vasta sitten, kun kaikki muut konstit on käytetty ja asiasta on tapeltu pää veressä? Niin ainakin tähän asti olen kuvitellut, enkä lähimenneisyyttä pohtiessani keksinyt mitään selitystä moiselle kirjeelle.
Voitte varmaankin kuvitella fiilikseni, kun selvisi, että kuoressa oleva 27 euron lasku juonsi tuosta yli puolen vuoden takaisesta parkkisakosta. On se nyt jumalauta, että lähdetään täysin varoittamatta karhuamaan suoraan ulosoton kautta parkkisakon viivästysmaksua, joka on kaiken kukkuraksi puolet alkuperäisen sakon määrästä. Ei siis mikään viiden euron näpäytys, vaan ronskisti 20 eukkia. Laskusta, jonka maksoin viikon myöhässä. Perkele, ajatelkaa nyt: pysäköintivirasto lähti ulosoton kautta karhuamaan 20 euroa 40 euron sakosta, jonka olin maksanut!
Mitenhän olisi käynyt, jos olisin jättänyt sakon tyystin maksamatta? Tapahtuneen perusteella korreloiden veikkaan, että pysäköintiviraston palkkaamat torpedot olisivat varoittamatta ilmaantuneet ovelleni viiden vuoden kuluttua. Mitään kysymättä ja armoa antamatta he tuikkaisivat taloni tuleen, räjäyttäisivät autoni ja hakkaisivat minut pesäpallomailoilla neliraajarammaksi vihannekseksi.
Ymmärtänette siis hyvin, kun sanon: Helsingin pysäköintivirasto, haistakaa pitkä paska ja kuolkaa pois. Toivon jonain päivänä saavani tilaisuuden aiheuttaa teille vähintään tuhatkertaisesti tuon 20 euron verran päänsärkyä. Tämä kestää toiston ja tulee sydämestä: pysäköintivirasto, haistakaa paska.