Aamukoneella Tukholmaan (herätys klo 05:45), limusiinin tapaisella lentokentältä keskustaan ja sitten pari tuntia peukaloiden pyörittelyä kahvilassa, tilaisuuden alkua odotellen. Itse presentaatio oli ohi parissa tunnissa, ja välissä ehdittiin nykäistä lounaskin. Paikalle oli lentänyt neljä Microsoftin edustajaa ison lätäkön tuolta puolen. Uudet hiiret, näppäimistöt, webcamit ja peliohjaimet käytiin läpi tehokkaasti, mutta ylisanoja säästelemättä. Osansa hehkutuksesta sai luonnollisesti myös Microsoftin 25-vuotinen historia hardistuotteiden parissa.

Muutama tuote nousi kiinnostavuudessa ylitse muiden. Mobile Memory Mouse 8000 on tarkoitettu läppärin seuraksi. Langattomuus hoituu Bluetoothin avulla, jonka USB-väylään kytkettävä lähetin sisältää myös gigatavun verran muistia. Hiiri ladataan kiinnittämällä magneetin avulla paikoillaan pysyvä johto lähettimen ja hiiren väliin.

Jokunen vuosi sitten haudattu Sidewinder-peliohjainbrändi herätetään uudelleen henkiin. Uuden tuoteperheen ensimmäinen edustaja on pelimiehille ja -naisille suunnattu Sidewinder Mouse. Ilkeän näköiseksi muotoiltu hiiri sisältää runsaasti veikeitä ominaisuuksia, kuten DPI-asetuksen ilmoittavan LCD-näytön, pelin aikana ohjelmoitavan makron, pari metallista peukalonappia ja vaihdettavat tassut. Hiiren mukana tulee kolme settiä tassuja, joilla on erilaiset liukuominaisudet. Tassujen kanssa pienessä kotelossa on myös neljä metallista painoa, joita käytetään hiiren painon muuttamiseen. Hupaisana yksityiskohtana painojen kehikko tyrkätään hiiren sisään kuin lipas pistooliin.

Esillä oli myös pari uutta näppäimistöä. Olen kirjoittanut Microsoftin näppiksillä niin kauan kuin muistan, enkä näe vieläkään mitään syytä alkaa suosia jotakuta toista valmistajaa. Wireless Entertainment Desktop 8000 on nimensä mukaisesti tehty ohjailemaan mediakeskusta, ja nimenomaan Windows Vistan Media Centeriä. Kivannäköinen näppis, jota ajattelin jossain vaiheessa testailla HTPC:n kanssa.

Kirjoittajana arvostan tietysti ergonomista designia, mihin Microsoft on panostanut rankasti jo vuosia. Natural Ergonomic Desktop 7000 on MS:n uusin ergonäppis ja pikaisen kokeilun perusteella oikein mainio. Ranteiden alla lepäävä alusta on pehmustettu ja etureunan alle saa tuen, jolloin ranteet ovat luonnollisemmassa kulmassa. Enter-nappula tuntuu tosin hieman liian pieneltä, enkä ole täysin tyytyväinen näppiksen mukana tulevaan hiireen, joka on minun pieneen kouraani turhan kookas.

Tukholman tilaisuuden kuvagalleriassa on lisää kuvia tuotteista.

In addition to the X-Fi, the board contains 64MB of X-Ram to boost game audio performance. Audiophiles should be interested to learn that the DAC section is populated by four 120dB AKM AK-4396VF chips. ADC is AKM’s AK-5394 which boasts a dynamic range of 123dB. Op-amps are National LM4562 and TI OPA2134, and the front L/R op-amp can be replaced by end-user.

To me the most interesting feature has to be the 25Mbps SPDIF output port. According to the packaging it supports 24bit/96kHz output and, get this, next generation audio formats. This has been interpreted by many as referring to new audio codecs found on HD DVD and Blu-ray discs, namely Dolby TrueHD and DTS-HD HR/MA. (Auzentech’s own website announces that “The SPDIF Output port has 25mbps bandwidth and supports DTS-HD/Dolby TrueHD”.)

Before everyone gets all excited and needs a change of underwear, let’s remind ourselves that 25Mbps is way, way higher than the limit set by SPDIF standard. Let’s also keep in mind that A/V receivers, even the latest HDMI 1.3a ones, are designed to accept the new audio formats via HDMI only for copy protection reasons. The chance of finding an A/V receiver which accepts DTHD or DTS-HD via SPDIF are virtually, not to mention actually, zero.

So, while the 25Mbps SPDIF in an intriguing feature, I’m quite mystified as to what it can be used for. I should receive Yamaha’s new RX-V3800 A/V receiver tomorrow for testing, and I’m going to connect this card to it – provided, of course, that the installation into my HTPC goes without a hitch.

Yritän kuumeisesti laittaa kuvagalleriaan otoksia, mutta hotellin internet on aivan käsittämättömän hidas. Kolmen megatavun kokoisen liitetiedoston lataamiseen meni 40 minuuttia! Eikä siinä tietenkään kaikki: hotelli rokottaa internet-yhteydestä 30 euroa/vuorokausi. Aargh!

Galleriaan on lisätty motti kuvia; joukossa mm. pari otosta Sonyn kiinnostavasta mustakankaasta. Lisää kuvia parin päivän sisään.

Rippasin testimielessä yhden ostamani HD DVD:n kovalevylle ja poltin sen uudelleenkirjoitettavalle 25 gigatavun BD-RE:lle. Epähuomiossa (syytän kiirettä) unohdin laittaa mukaan ADV_OBJ-hakemiston, joka sisälsi levyn valikot. PowerDVD suostui kuitenkin luulemaan Blu-ray-asemassa olevaa BD-RE-levyä HD DVD:ksi (heh!) ja lähti pyörittämään levyä kuin HD DVD:tä ikään. Valikkojen puuttuessa leffan käynnistäminen vaati pientä kikkailua, eikä ääniraitaa tai tekstitystä voinut vaihtaa.

Tätä kirjoittaessani asema polttaa levyä uudestaan, tällä kertaa valikkojen kera – toivottavasti. 2X-nopeudella kirjoittavalta asemalta menee muuten hommaan likemmäs tunti, enkä viitsisi lähteä edes kokeilemaan tätä 1X-asemalla. Päivitän postin, jahka selviää toimivatko valikot toisella yrittämällä.

Päivitys: Eipä toiminut vielä. Ilmeisesti rippausvaiheessa meni jotain pieleen; yritänpä uudestaan.

Päivitys 2: Nyt pelittää, mutta pikku kikkailun jälkeen. Ensimmäisessä rippauksessa osa tiedostoista jäi siirtymättä. Toisella yrittämällä sain kaikki tiedostot kiintolevylle ja testasin niiden toimivuuden PowerDVD:n “Open movie file on hard disk drive” -toiminnolla. Levyn käryttämiseen meni 90 minuuttia, koska asema putosi jostain syystä 1X-nopeudelle. PowerDVD kaatuu välittömästi, mikäli yritän tarjota sille F-asemassa olevaa BD-RE-levyä HD DVD:nä. Leffan käynnistäminen “Open movie file on hard disk drive” -toiminnolla BD-RE-levyltä toimii täydellisesti!

Hiiren ensituntuma on kevyt ja heppoisen muovinen. Sen kiiltävä kovamuovipinnoite on hyvin liukas, mikä ei suinkaan paranna tatsia. Hyvin peukalon kohdalle osuvat nappulat tuntuvat rimpuloilta ja painuvat käytettäessä yllättävän syvälle hiiren sisään. Rulla on sekin hieman liian liukkaan tuntuinen – etenkin kun rullakoneistossa on hyvin vahva pykälöinti, joka vaatii tavallista enemmän voimaa rullan pyörittämiseksi. Tuon takia rullaa tulee helposti painettua liikaa, jolloin aktivoi rullaan sijoitetun keskinapin.

Habu on Microsoftin pelihiiri ammattilaisille. Siinä on Razorin valmistama 2000 dpi:n tarkkuudella toimiva laserkoneisto. Alustaansa hiiri lukee 7080 kertaa sekunnissa. Muut strategiset mitat ovat 20G:n maksimikiihtyvyys ja 45IPS:n maksiminopeus. Liukumatot ovat Teflonia, ja USB:n suuntaan hiiri raportoi tuhat kertaa sekunnissa yhden millisekunnin viiveellä. Pikku erikoisuutena hiiressä on mahdollisuus siirtää peukalonapit lähemmäs rannetta.

Habu on tatsiltaan sopivan painava ja mukavan jämäkkä. Peukalonappien irroitettava muovikehys ei sen sijaan kehuja ansaitse, koska se on halvalta tuntuvaa kiiltävää ja kovaa muovia. Rulla on pehmeähköä kumimaista materiaalia, josta sormi ei helpolla lipsu. Rullan pykälöinti on myös kevyempää tasoa kuin IE3.0:ssa. Vasen ja oikea hiirinappi ovat kooltaan valtavia, vallaten selvästi yli puolet hiiren otepinnasta. Nappulat yltävät meikäläisen pienessä kourassa aina rystysten alle saakka. Nappien tatsi on todella jämäkkä, joskin ehkä aavistuksen liian herkkä. Niiden liikerata voisi olla myös hieman lyhyempi. Nappien aktivoitumisen sekä tuntee että kuulee, sen verran räväkät mikrokytkimet niiden alla on.

Rullan oheen on ympätty kaksi piskuista ohjelmoitavaa nappia. Niiden käyttämiseksi sormea pitää koukistaa reippaasti, mikä ei varmasti tahdo onnistua halutulla tavalla pelin tiimellyksessä. Napit ovat myös luvattoman tunnottomat. Hiiren reunoja pitkin kulkee läpinäkyvä muoviraita, jonka taakse syttyy valo kullatun USB-liittimen kytkemisen jälkeen.

Hiiressä on myös 32 kilotavua muistia, jonka hyödyntämiseen tarvitaan internetistä ladattava 35 megatavun ohjelmisto (sanoo takakannessa oleva tarra). Tarkemmat käyttökokemukset seuraavat, jahka vihoitteleva selkäni antaa myöten pöydän alla könyämisen.

Habun testailua
Hoksasin, että pelikoneeni kotelossa on yksi näppärästi sijoitettu USB-liitin, johon pääsee käsiksi kumartelematta. Kytkin Habun siihen ja pääsin testaamaan hiirtä tositoimissa. Aivan ensimmäiseksi asensin mukana tulevalta CD:ltä Razerin ohjelmiston ja lähdin sitten metsästämään netistä softapäivityksiä. Razerin sivuilta löytyi uusi versio paitsi ohjelmistosta, myös (uskokaa pois) hiiren firmwaresta. Jep, pääsinpä sitten ensimmäistä kertaa eläessäni päivittämään hiiren firmiksen.

Firmwaren mukana tuleva Readme teki tosin parhaansa pelotellakseen käyttäjän unohtamaan koko firmispäivitys. Teksti viittaa muutamaan otteeseen prosessin vaiheeseen nro 8 – jota ei tekstissä ole. Päivitysprosessi oli lisäksi saatu kuulostamaan niin vaikealta ja jopa vaaralliselta, että mietin pariin kertaan uskaltaako mokomaa yrittää. Loppujen lopuksi päivitys tapahtui kivutta, joskin yhdessä vaiheessa käyttäjällä on vain pari sekuntia aikaa navigoida Found New Hardware -dialogin läpi pelkkää näppistä käyttäen. Viivyttely olisi Readmen mukaan kostautunut firmispäivityksen epäonnistumisella.

Razerin ohjelmisto asentaa taskbariin piskuisen mustavihreän ikonin, jota tuplaklikkaamalla ruudulle aukeaa kovin sekavan oloinen hiiren hallintaohjelma. Kaikkien nappien toimintoja voi muuttaa ja löytyipä hetken metsästämisen jälkeen myös mahdollisuus luoda makroja, jota halusin kokeilla Battlefield 2142:ssa. Ideana oli tehdä makro, joka vaihtaa käteen ammuslaatikon, heittää sen maahan ja valitsee sen jälkeen Support-hahmon raskaan konekiväärin. Toiseen nappiin loin makron, joka paiskaa käsikranaatin ja vaihtaa sitten takaisin konekivääriin.

Koska makroon voi ilmeisestikin sisällyttää vain näppäimiä (eli ei esim. vasenta hiirennappia), jouduin ensin käymään BF:n asetusvalikossa asettamassa valinnaisen tulitusnäppäimen hiirennapin oheen. Määrittelin sitten makroon näppäimen “4″ (vaihto ammuslaatikkoon), näppäimen “V” (tulitus, joka heittää laatikon maahan) ja näppäimen “3″ (vaihto konekivääriin). Näppäinpainallusten väliin asetin 50 millisekunnin tauon.

Teoriassa tuon olisi pitänyt toimia, mutta käytäntö oli jotain muuta. Kun painoin makron sisältävää nappia, hahmoni vaihtoi käteensä ammuslaatikon, heitti sen maahan ja vaihtoi takaisin konekivääriin – ja aloitti silmittömän tulituksen, aivan kuin olisin pitänyt tulitusnappulaa koko ajan pohjassa. Aseen vaihtaminen ja hiiren nappien painelu eivät auttaneet, tulitus vaan jatkui. Vasta “V”-näppäimen painallus palautti rauhan. Veikkaan, että 50 millisekunnin tauko näppäinpainallusten välissä ei riittänyt, joten testaaminen jatkuu.

Habun pelitatsissa ei ole valittamista. Se toimii erinomaisen täsmällisesti, liikkuu mukavan sulavasti, eikä sekoile, kuten samassa koneessa testattu Logitechin MX-1000 -laserhiiri. Razerin asetuksissa on neljä DPI-arvoa, joista valitsin ensin toiseksi tarkimman. Se osoittautui Battlefieldiä varten aivan liian herkäksi, vaikka säädin BF:n asetuksista hiiren nopeuden lähes minimiin. Vaihdoin hiiren DPI:n pykälää heikompaan, jolloin tähtääminen alkoi luonnistua huomattavasti paremmin. Rullan vieressä olevilla pikkunappuloilla voi vaihtaa DPI:tä lennossa, mikäli ei ole määritellyt napeille muita toimintoja. Kyseisten pikkunappien käyttö oli pelin aikana helpompaa kuin osasin odottaa.

Eilisillan positiivisten käyttökokemusten (makroja lukuunottamatta) ansiosta Habu on nyt ensisijainen pelihiireni, ja uskallan suositella sitä muillekin.

Otin yhteyttä emolevyn valmistajaan, taiwanilaiseen Commelliin. Tekninen tuki vastasi kiitettävän nopeasti, mutta teki valitettavan selväksi, että tarvitsen vanhemman sukupolven prosessorin BIOSin päivittämiseksi – uudempi BIOS kun osaa buutata Core 2 Duolla. Nurkissani ei pyöri ylimääräisiä Pentium M- tai Core Duo-prosessoreita, enkä suinkaan aikonut ostaa 200 euron hintaista prosessoria vain sen takia, että voisin päivittää BIOSin.

Nexuksen maahantuoja Dacco rynnisti apuun ratsuväen lailla. Suuret kiitokset Pekalle, joka suostui lainaamaan Pentium M-prosessoria ja toimitti sen Matkahuoltoon. Jouduin tosin noutamaan paketin Helsingin matkahuollosta, koska paketti ei olisi ehtinyt perjantaina Tuusulaan ennen Matkahuollon toimipisteen sulkemisaikaa.

Päästyäni kotiin aloitin prosessorin vaihtamisen. Core 2 Duon irroittaminen oli tehty alle minuutissa. Aukaisin käytetyn Pentium M-prosessorin paketin ja ujutin sen varovaisesti paikoilleen kannalle. Prosessori ei suostunut ‘putoamaan’ paikoilleen, vaan jäi toisesta reunastaan oudosti keikkumaan. Lähemmässä tarkastelussa prosessorin pohjasta löytyi kymmenkunta vinksin vonksin vääntynyttä pinniä, jotka eivät osuneet kannassa oleviin pienenpieniin reikiin.

Hain pikkuriikkiset pinsetit ja väänsin pinnit yksi kerrallaan suoraksi. Tuon jälkeen prosessori putosi paikoilleen kuin öljytty. Kytkin virtajohdon ja painoin virtanappulaa. Tuuletin pyörähti kerran ja virtaledi välähti, mutta siinä kaikki. Irroitin emosta kaikki ylimääräiset virtaa syövät lisälaitteet ja resetoin BIOSin, turhaan. Kokeilin myös käynnistää koneen ilman prosessoria. PC heräsi henkiin, mutta alkoi heti valittaa puuttuvasta prosessorista.

Prosessori on joko A) epäyhteensopiva emolevyn kanssa tai B) kuollut joko pinnien vääntymisen tai niiden suoristamisen takia. Minulla ei ole toista 478-kantaista emoa, joten en voi edes testata, onko prosessori hengissä vai ei. Lauantaina pitänee alkaa soitella Helsingin mikromyymälöihin ja etsiä mahdollisimman edullista 478-kantaan sopivaa prosessoria, että saan BIOSin päivitettyä.

Kyllä PC:eiden kanssa veivaaminen vaan on hemmetin hauskaa. Not.

Päivitys: Nyt selvisi, miksi Daccon lähettämä Pentium M ei toimi. Se on vanhan Socket 478-kannan mukainen ja emolevyssä onkin uusi Socket M, toiselta nimeltään 479M. Molemmissa on sama määrä pinnejä ja vanhaan kantaan sopiva prosessori menee uuteen kantaan – muttei toimi. QED. Commellin sivut ja emon manuaali vaan sattuvat puhumaan 478-kannasta, joten kaipa tämäkin 478/479-ero piti oppia kantapään kautta.

Mitkä prosessorit sitten toimivat Socket M:ssä? Core Solo, Core Duo, Dual-Core Xeon ja Core 2 Duo. Ja mitä tämä tarkoittaa BIOS-päivityksen suhteen? No, sitä vain, että joutuisin ostamaan yli 200 euron hintaisen CPU:n yhtä käyttökertaa varten. Voi hyvät hykkyrät!

Setistä puuttuivat kuitenkin muistit, prosessori ja kovalevy. Kiireessä syntyy vain kusipäitä Väyrysiä, kuten sanotaan, ja niin tälläkin kertaa. Vain pintapuolisesti emolevyn speksit vilkaistuani (“Jee, emolla on HDCP-kompliantti Intelin näytönohjain ja DVI-lähtö kuvalle!”) tuuppasin ostoskoriin Intel Core 2 Duon ja muistikamman, ja laitoin tilauksen matkaan.

Kokoonpanon kasailu tuotti sitten muutamankin ikävän yllärin. Ensiksikin, emolla on 479M-kanta (manuskan mukaan 478), eikä suinkaan 775. Joten eikun jostain tilaukseen 478-kantainen T5600 Core 2 Duo. Eikä siinä kaikki: Commellin sivuilla olevassa speksissä listattu DVI loistaa poissaolollaan. Emossa on moninapainen ihmeliitin, josta saa välikappaleella ulos analogisen komponentin, mutta eihän sillä tee mitään, koska AACS kieltää 1080p:n annon analogisesti. Siis mitä perkelettä? Mitä iloa on emolla olevasta HDCP-kompliantista näytönohjaimesta ilman digitaalista kuvalähtöä? Ei pirulauta yhtään mitään!

Joten nyt tarvitsen koneeseen vielä HDCP-yhteensopivan PCI-E-väyläisen näytönohjaimen (MSI 7900GT-HD tilattu jo), jotta voin toteuttaa ideani rokkaavasta HTPC:stä. Ajattelin nimittäin kytkeä koneeseen ulkoisessa kotelossa olevan Blu-ray-aseman ja voilá, Blu-ray-leffat pyörittävä HTPC. Myöhemmin voin korvata koneen sisällä olevan Pansun DVD-aseman slot-loadaavalla Blu-ray-asemalla ja kytkeä USB-väylään Microsoftin HD DVD-aseman, jolloin PC:llä voi katsella molempien formaattien leffat.