Hekottelin erityisesti Fox-vinoilulle :)

I got an e-mail from a Swedish 80′s club, advertising their next event with a live performance by a Swedish synthpop band called Lip Service. Browsed the band’s MySpace page, listened to some of their songs and as I still love to buy music and support deserving artists, unlike so many of you bastards out there, I started looking for a place to buy their album from. And that’s how I found Klicktrack.

It’s pretty much like iTunes. Almost, but not quite. There’s one massive difference: Klicktrack does not believe in DRM. You read that right. Place a few albums in your cart, move to check out, pay with a credit card and you’re offered two choices: either download all the songs individually as MP3 files or as one zipped file containing MP3 files. No DRM, no arbitrary anti-consumer limitations, nothing. It’s like a breath of fresh air after record labels and legislators stuffing DRM down our throats.

Sure, Klicktrack’s not perfect. Lip Service’s album was encoded at 192kbps CBR, which is bordering on unacceptable. Klicktrack’s FAQ says: “Our MP3s have an average bit rate of around 200 kbps (mostly VBR)”. This one wasn’t, but that’s fine – for now.

The FAQ also says this: “In the future we might be selling other formats as well (AAC, ogg, FLAC, 24bit WAV/AIFF) if people are requesting that.” Guess what? I sent them an e-mail, requesting Lossless files. Fingers crossed.

Another difference compared to iTunes is the selection. Klicktrack’s library is miniscule compared to Apple’s, no doubt about it. But you know what? In 15 minutes I had found more stuff I want to buy than I ever did on iTunes! As I’m sure you know by now, I’m into synthpop and electropop. Klicktrack has oodles of both. Yay!

So there. I suggest you give Klicktrack a try or, at the very least, drop them an e-mail and request Lossless encodes.

Tämä ei koske videopelejä, mutta kirvoitti niin mahtavat naurut, että mahaan koskee vieläkin.

Mediaviikon päätoimittaja Paavo Vasala ylistää pääkirjoituksessaan Tanja Karpelaa ja tämän läpiajamaa tekijänoikeuslakia. Alkuperäinen pääkirjoitus, samoin kuin sen hieman siloiteltu versio, sisältää lukuisia virheitä, puutteellista lain tulkintaa ja suoraan sanoen ääliömäisiä väitteitä. Eipä siis ihme, että ihmiset kävivät kommentoimassa pääkirjoitusta varsin tylyinkin sanankääntein.

Mitäs kummallista tässä on, saatat kysyä? Tokihan valveutuneet nettikansalaiset ovat aiemminkin reagoineet ja kommentoineet mielestään harhaanjohtavaa ja puutteellista uutisointia? Poikkeukselliseksi tämän tapauksen tekee se, että kritiikin asiallisen vastaanottamisen, sisäistämisen ja kommentoinnin sijaan übersturmbahnhofführer Vasala veti ns. herneen nenään ja siivosi kommentit palvelimelta vedoten siihen, että “suuri osa teksteistä on ollut asiatonta ja jopa herjaavaa. Herjaus on Suomessa lain mukaan rangaistavaa, eikä Mediaviikko voi periaatesyistä julkaista asiatonta materiaalia.”

Hevonpaskaa, sanon minä.

Alkuperäinen pääkirjoitus ja sen saamat kommentit löytyvät Kasablogin arkistosta. Jokainen voi itse käydä lukemassa, kuinka “asiatonta ja herjaavaa” palaute oikeasti oli.

39 kommentin joukossa on minun laskuoppini mukaan ~4-5 selvästikin tunnekuohussa naputeltua tuohtumuksen ilmaisua, jotka voisi jollain perusteella luokitella asiattomiksi. Tuota ei voi parhaalla tahdollakaan määritellä “suureksi osaksi”.

Vasala on tainnut luottaa siihen, että kukaan ei voi jälkikäteen tarkistaa kommenttien sisältöä, kun ne on Mediaviikon palvelimelta poistettu. Sori Paavo, pieleen meni. Toisaalta, pääkirjoituksesi sisällön perusteella hoksottimesi jättävät muutenkin siinä määrin toivomisen varaa, etten ihmettele yhtään internetin ja tietotekniikan lentoa korkealta hilseesi yli.

Mutta odota! Saaga ei nimittäin pääty vielä tähän.

Vasalan muokkaama pääkirjoitus ja aiempien kommenttien neuvostoliittolaismainen historiasta pyyhkiminen kirvoittivat luonnollisesti uuden kommenttiryöpyn – tällä kertaa vielä edellistäkin hyökyä paremmin perusteltuna ja kirjoittajien omien nimien kera. Nyt Vasala ei voinut vedota edes “nettinaamioihin”.

Joten mitä tekee ehkä-jossain-vaiheessa-mutta-tuskin-enää-koskaan arvostetun julkaisun vellihousuinen päätoimittaja, kun kansalaiset repivät hänen kirjoitukseensa lentotukialuksen mentäviä reikiä? Omaa mokaa, asiantuntemuksen totaalista puutetta, yleistä tietämättömyyttä ja pitkälle kehittynyttä pölkkypäisyyttä ei tietenkään voi julkisesti myöntää, vaikka syytä olisi. Mikä siis eteen? Vasalan ratkaisu jätti minut haukkomaan henkeäni.

Toisin sanoin, Vasalan vastaus on siis “En halua enää puhua asiasta, ettekä muuten puhu enää tekään, ainakaan meidän nettisivuilla.”

Hyvä hyvä, Paavo! Kerrassaan erinomaista, aikuismaista, ammattimaista ja kaikin puolin asiallista toimintaa ikävän tosiasian edessä! Oletko ajatellut uutta uraa vaikkapa poliitikkona? Sinut toivotettaisiin avosylin Arkadianmäelle Karpelan ja kumppaneiden hoksatessa, että omaatkin jo aiempaa kokemusta Gramexin ja Teoston jakelemien lahjusten vastaanottajana.

Mikäli edellinen ei vielä nostanut painetta suonissasi, kannattaa lukaista myös Maija Tolosen kommentti. Mahtaakohan Maija olla Mediaviikon “ilmaistyöntekijä” tai Vasalan tuttu muuten vaan? Tai ehkä kyseessä onkin Vasala itse salanimellä? Kirjoituksen äärimmäinen pölvästiys vihjaa vastauksen olevan järkähtämätön ‘kyllä’.

Ja sitten joku vielä ihmettelee, miksi pohdin yritykseni (ja itseni) siirtoa ulkomaille.