Pistäydyin tänään Sonyn toimistolla Espoossa tutustumassa Sonyn ensimmäiseen 3D-televisioon. Mallinumerolla KDL-46HX900 varustettu 46-tuumainen HDTV tulee myyntiin kesäkuussa. HX900:stä tulee saataville myös 52-tuumainen versio. Suureksi yllätyksekseni televisiota syötettiin PlayStation 3:lla, eikä Sonyn BD-soittimella. Sonyn edustajan mukaan kyseessä oli viritelty PS3, jossa oli 3D-ominaisuuden mahdollistava uusi ohjelmisto.

Virittelyllä viitattiin todennäköisesti vain uuteen ohjelmistoon, eikä esim. päivitettyyn HDMI-piiriin. Siinä tapauksessa tässä oli kouriintuntuva todiste siitä, että Sony pystyy väitteidensä mukaisesti muuttamaan PS3-pelikonsolin 3D-yhteensopivaksi pelkällä ohjelmistopäivityksellä. Toisaalta on huomioitava, että demossa ei pyöritetty Blu-ray-levyä, vaan videotiedostoa PS3:n kiintolevyltä. Lisäksi tiedoston resoluutio taisi olla vain 720p.

Sonyn aktiivisuljinlasit muistuttavat etäisesti Xpandin muovisankaisia laseja, jollaisia käytetään Finnkinon 3D-teattereissa. Sankojen pituutta pystyi muuttamaan, samoin kuin nenätyynyjen asentoa. Laseissa oli myös on/off-nappula, vaikka lasit osaavat sammuttaa itsensä hetken toimettomuuden jälkeen. Virtaa nestekidesulkimille antaa vaihdettava paristo, josta riittää hönkää n. 100 tunniksi. Linssit olivat jonkin verran pienemmän kuin Xpandin laseissa. Aktiivilasit asettuivat laakista varsin mukavasti omien silmälasieni päälle, eivätkä tuntuneet painavan silmälasejani juuri lainkaan.

Demovideo ei sisältänyt lainkaan materiaalia elokuvista. Sen sijaan tarjolla oli kuvaa sukeltavasta jääkarhusta, eläintarhan asukeista, jalkapallo-ottelusta sekä PS3:n peleistä WipEout, Super Stardust HD ja MotorStorm. Kuvanlaatu ja 3D-vaikutelma olivat molemmat parempia kuin uskalsin alunperin odottaa. Nopeassakin liikkeessä kuva pysyi yllättävän hyvin kasassa, joskin olin näkevinäni jonkin verran ruutujen kahdentumista etenkin jalkapallo-ottelun kuvassa. Liikesumeutta ei ollut nimeksikään, vaan kuva pysyi kiitettävän skarppina ja selkeänä.

Futismatsin perinteinen “puoli kenttää yläviistosta” -kuvakulma näytti lähes 2D:ltä, mutta 3D näytti kyntensä kuvakulman siirtyessä pelaajien tasolle. Etenkin otos rangaistuspotkusta teki vaikutuksen: kamera oli sijoitettu kentälle kohti maalia, joukkueen muiden pelaajien taakse. Syvyysvaikutelma oli suorastaan ällistyttävä.

Parhaan 3D-vaikutelman pysti meni kuitenkin videopeleille. Näytetystä kolmikosta tehokkaimmin 3D:tä hyödynsi MotorStorm, jonka maailma levittyi valtavaksi tasoksi TV:n sisällä. Etäisyyden radalla oleviin esteisiin ja seuraavaan kurviin pystyi arvioimaan aivan eri tavalla 3D:n ansiosta. “Tältähän sen pitääkin näyttää”, kävi mielessäni kerran jos toisenkin.

Elokuvien, etenkin perinteisesti kuvattujen, ongelma on rajallisen syväterävyyden käyttö, jonka avulla ohjaaja pakottaa katsojan silmät fokusoimaan haluttuun syvyyteen. Kuvan vaikuttaessa kolmiulotteiselta katsoja yrittää alitajuisesti fokusoida kohteisiin, jotka sijaitsevat ohjaajan valitseman tason edessä tai takana. Koska kuva on terävä vain syvyysalueen rajatulla osalla, on tuloksena epämiellyttävä tunne ja jopa silmien rasittuminen. Tietokoneilla luoduissa elokuvissa ja videopeleissä on mahdollista käyttää vaikka horisonttiin saakka yltävää syväterävyyttä, jolloin silmä pystyy aina kohdistumaan terävään kohteeseen, olipa sen “etäisyys” katsojasta mikä tahansa. Sama pätee tietyin rajoituksin urheilulähetyksiin, jotka eivät edes yritä tavoitella elokuvamaista syväterävyyttä.

Ohuen syväterävyyden lisäksi elokuvien 3D-katselua haittaa 24 kuvan ruutunopeus, joka riittää juuri ja juuri perinteiselle 2D-kuvalle. Alhaisen ruutunopeuden ongelmat nopeassa sivuliikkeessä tulevat korostumaan 3D-kuvalla, vaikka 3D-televisiot monistavatkin ruutuja niin, että kummallekin silmälle esitetään 60 kuvaa sekunnissa. 3D jos mikä kaipaa aidosti toimivaa interpolointia, mutta sitä ei taideta ensimmäisen sukupolven 3D-televisioissa nähdä. Tästä ensikosketuksesta jäikin vahvasti sellainen fiilis, että 3D tulee kotioloissa palvelemaan parhaiten pelaajia ja penkkiurheilijoita.

« »