Olen tänä viikonloppuna pelannut melkein 20 tuntia Xbox 360:n Forza Motorsport 2:ta, joka ilmestyy kesäkuussa. Sain perjantaina pelin betaversion, jota voi pelata vain konsolin debug-versiolla. Pyöräytin pelin käyntiin lauantaina iltakuudelta ja lopetin session aamuseitsemältä. Nokosten jälkeen yritin tehdä jotain tuottavaa, mutta eipä aikaakaan, kun Forza 2 oli taas ruudulla.

Tämän viikonlopun perusteella voin sanoa, että kyseessä on paras autopeli, jota olen koskaan pelannut. Graffa ei ehkä pärjää PS3:n GT HD:lle, mutta juuri muuta negatiivista sanottavaa en pelistä keksi. Uratilan eteneminen on tehty alussa tarpeeksi helpoksi, haasteen kasvaessa tasaisen tappavaa tahtia. Säätäjille on tarjolla varsinainen herkkutiski, sillä autoihin voi ostaa jos jonkinmoista viritysosaa. Sen jälkeen autoja voi vielä tuunata kuhunkin rataan sopivaksi sydämensä kyllyydestä.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin pelin uskomaton ajotuntuma. Peliohjaimen pitkäliikkeiset liipaisimet toimivat erinomaisen tarkasti kaasuna ja jarruna. Vasen tatti on ehkä hieman liian jäykkä ja lyhytliikkeinen ollakseen 100% ratin korvike; ensimmäiset Professional-sarjan kisat ovat jo niin kiperiä, että ohjaukselta kaipaisi jo suurempaa tarkkuutta ja täsmällisyyttä. Aluksi vaikeinta on opetella jarrun käyttö. Vasen etusormi tuppaa nimittäin koukistumaan aivan liian hanakasti, jolloin jarrut lukkiutuvat, arvattavin seurauksin. Kaasun ja jarrun hellävaraisen käytön opetteluun kannattaa varata pari tuntia.

Jahka ohjaus on selkäytimessä, alkaa huomata kunkin auton käyttäytyvän eri tavoin. Autojen rajojen selvittämiseen menee tovi jos toinenkin, mutta panostus palkitaan upealla fiiliksellä kilpurin taipuessa mutkasta toiseen juuri sillä tavalla, kuin kuski haluaa. Ajoin aiemmin tänään yhden hermoja raastavimman kisani koskaan: olin lähtenyt vuoden 1990 Mazda RX-7:llä kisaan, jossa muilla oli uudemmat ja nopeammat autot. Mazdalla pystyi kuitenkin ajamaan pitkät loivat mutkat kovempaa, mikäli tiesi mitä teki. Radassa oli kolme moista mutkaa, ja kisan voittamiseksi ne piti ajaa täysillä, renkaiden pidon rajamailla, ilman ainuttakaan ajovirhettä. Yhdeksän kierroksen mittaisen kisan jälkeen olin hiestä litimärkä – ja kisan voittaja.

Forza 2:n tekoäly ansaitsee kehut. Eräässä kisassa ampaisin lähdöstä kärkeen, mutta menetin ykköspaikan pari mutkaa myöhemmin minulle ennestään tuntemattoman radan takia. Otin johtopaikan takaisin pari kurvia myöhemmin jättämällä jarrutuksen myöhemmäksi ja suikkaamalla röyhkeästi sisäkurvissa ohi, toiseen autoon hieman nojaten. Seuraavat neljä kierrosta AI-kuski jahtasi minua armottomasti, muttei päässyt kertaakaan iskuetäisyydelle. Viimeisellä kierroksella tekoäly teki jotain ällistyttävää. Replayta tutkimalla selvisi, että AI-kuski oli selvästi analysoinut ajolinjojani ja tullut siihen tulokseen, että ottamalla yhdessä mutkassa hieman erilaisen linjan, se pystyisi seuraavassa mutkassa ohittamaan minut sisäkautta. Ja niin se pentele myös teki. Yllätys oli aikamoinen, kun edelliset neljä kierrosta prikulleen samalla tavalla ajanut AI yrittikin yhtäkkiä riskaabelia ratkaisua. Kisaa se ei silti voittanut; otin viimeiseen mutkaan paremman linjan ja pääsin kurvista ulos maalisuoralle suuremmalla nopeudella.

Ja nyt taidan ottaa kisan pari ennen nukkumaan menoa.

« »