Katselin Heroesin pilotin hyvissä ajoin ennen sarjan virallista jenkkilän ensi-iltaa. Tim Kringin luoma sarja käsittelee muutamaa tuikitavallista ihmistä, jotka huomaavat yllättäen omaavansa yliluonnollisia kykyjä.
Kringin aiemmat krediitit eivät varsinaisesti valaneet uskoa projektiin. Pelkäsin sarjan kehittyvän päämäärättömäksi ihmissuhdedraamaksi ja sci-fi-ainesten jäävän taka-alalle. Kuinka väärässä olinkaan! Katsoin tänään putkeen jaksot 102-105 ja Heroes on nyt ehdoton suosikkini tänä vuonna alkaneista uusista jenkkisarjoista. Unohtakaa Studio 60, joka on lupaavan alun jälkeen jäänyt polkemaan paikoillaan.
Olen ollut sarjakuvien ystävä ja suurkuluttaja pikkupojasta asti. Eipä siis ihme, että sarjakuvan tarustoon (muttei visuaaliseen ilmaisuun) tukeutuva Heroes soittaa antaumuksella jotain kieltä syvällä sisimmässäni. Yksi sarjan tuottajista ja käsikirjoittajista on jo legendaarinen sarjiskäsikirjoittaja Jeph Loeb, jonka aiempiin TV-krediitteihin lukeutuvat mm. Smallville ja Lost. Veikkaanpa, että on nimenomaan Loebin ansiota, että Heroes toimii niin upeasti.
Aivan liian monet tieteissarjat putoavat siihen sudenkuoppaan, että tekijät eivät ole miettineet asioita tarpeeksi valmiiksi ja tarpeeksi pitkälle. Sen ansiosta sarjojen faneja kidutetaan täysin irrallisilla täytejaksoilla, joiden lopussa hahmot tai tarina eivät kumpikaan ole edenneet hituistakaan. Mikäli jotain radikaalia jakson aikana tapahtuu, painetaan lopussa reset-nappulaa jonkin naurettavan selityksen varjolla, jotta kaikki on ennallaan seuraavan jakson alussa. Trekki-fanit tietävät ihan liian hyvin, mitä tarkoitan.
Heroesin viiden ensimmäisen jakson aikana moisesta vetkuttelusta tai täytteestä ei ole jälkeäkään. Sarja etenee kuin hallinnasta irti pyrkivä höyryjuna. Uusista kyvyistään hämmentyneiden sankareiden ja samalla koko tarinan päämäärä paljastettiin katsojille jo toisessa tai kolmannessa jaksossa! Viiden jakson aikana tarinaa on viety tuota päämäärää kohti sellaisella vauhdilla, että pelkään koko sarjan olevan enintään 12 jakson mittainen.
Mikä upeinta, Heroesissa on jatkuva juoni. Kovin harvoilla networkeilla on enää rohkeutta moiseen, koska katsojien on hyvin vaikea loikata jatkuvajuonisen sarjan mukaan kesken tarinan. Tuo kääntyy helposti kauden edetessä laskeviin katsojalukuihin ja uutta yleisöä on lähes turha toivoa. Rohkea ja kunnioitettava temppu siis NBC:ltä. He ovat ehkäpä laskeneet sen varaan, että sarjasta kesken kauden kiinnostuneet ihmiset lataavat (tai jopa ostavat!) aiemmat jaksot netistä ja nousevat sen avulla kelkkaan.
Pikkuhiljaa supersankareiksi muuttuvia matti meikäläisiä, salaliittoja, aikamatkailua, huumoria, supervoimat omaavia pahiksia… Heroesissa on kaikki ainekset noustakseen tieteissarjojen eliittiin.
{ 1 } Comments
Jatkuvajuonisuus oli tämän – ja jo viime – vuoden juttu Jenkkilässä. (Tai no, yksi monista Jutuista.)
Siitä vain aiheutuu se päänvaiva, että jos missaa aloituksen tai minkä tahansa jakson välistä, on hankala hypätä mukaan junaan. Lisäksi, koska osa sarjoista saa joka tapauksessa kirveestä, jää kesken katkennut mysteeri vituttamaan sarjalle aikaansa uhranneita katsojia (re: Surface, Invasion, jne.)
Post a Comment