saitti.org

Reissua on viikko jäljellä ja hyvä niin, sillä Japanin meininki alkaa käydä psyykkeen päälle. Onneksi myös ostoslistan pää näkyy jo; viimeiset shoppailtavat ovat tuotteita, jotka tulevat myyntiin vasta pari päivää ennen paluulentoani.

Jätin eilen whinetysviestin Sonyn digikamerasivustolle. Aiheena oli Cybershot T30, jonka ostin siinä luulossa, että kamerassa on myös englanninkielinen valikko. Niin nimittäin luki Sonyn japanilaiselta sivustolta imuroimassani T30:n käyttöohjeessa. Puoli tuntia viestin lähettämisen jälkeen kännykkääni kilautti miekkonen Sonyn asiakaspalvelusta.

Hän kertoi, että T30 on vain Japanin markkinoille tehty versio. Siitä on myös olemassa harvinaisempi (ja reilusti kalliimpi) vientimalli, jossa on englanninkieliset valikot. Opin lisäksi, että kameraan ei saa enkkuvalikkoja firmispäivityksellään, eikä Sony voi tehdä muuta kuin lunastaa kameran minulta takaisin siihen hintaan, minkä siitä maksoin.

Kerroin, etten halua rahoja takaisin, vaan englanninkielisillä valikoilla varustetun kameran. Pienen pohdinnan jälkeen miekkonen pyysi minua soittamaan Shinagawaan, Sonyn pääkonttoriin ja kysymään herraa nimeltä Oshima. Hän sanoi myös, että Sony voi vaihtaa kameran vientimalliin Shinagawassa.

Soitin aamulla Sonyn pääkonttoriin. Puhelimeen vastannut neiti ilmoitti, että herra Oshima ei puhu englantia, mutta hänelle - siis tälle neitokaiselle - oli kerrottu asiasta. Hän pyysi minua tulemaan kameran ja kuitin kera Shinagawaan. Työtä käskettyä. Pääkonttori, tarkemmin sanoen Sony Service Station, löytyi yllättävän helposti, mutta siihen onneni loppui.

Samainen neito pyysi nähdä kameran kuitin, otti sen mukaansa ja kipaisi kulman taakse. Kuulin kassakoneen ääntelyä ja rahojen kilinää, missä vaiheessa arvasin jo mitä tuleman pitää. Jep, hän palasi mukanaan tukku seteleitä ja yritti tuputtaa niitä minulle kameraa vastaan. Kerroin, mitä minulle oli sanottu puhelimessa edellisenä iltana, ja neiti kipaisi uudestaan kulman taakse. Muutaman minuutin kuluttua hän palasi kertomaan, että minulle oli annettu väärää tietoa, eikä kameraa voida vaihtaa vientimalliin. Puuh.

Koska käteisvarani hipoivat nollaa ja tässä reissun vaiheessa olen muutenkin jo kovin lähellä konkurssia, kelpuutin rahatukon ja tallustin takaisin metroasemalle. Seuraava pysäkki oli Akihabara ja Yodobashi. Koukkasin ensin kahdeksannen kerroksen Tower Recordsista pari levyä, minkä jälkeen siirryin kamerakerrokseen ja ostin kookkaan kameralaukun sekä sylillisen filttereitä. Tämän prosessin aikana Japanin täysin arvaamaton sää teki temput: aamun 27 asteen lämpötila ja pilvetön taivas oli korvautunut massiivisella ukkosmyrskyllä. Päätellen täkäläisten tyhjistä käsistä ja porraskäytävissä kuikuilusta myrsky yllätti heidätkin.

Perhana, ei suomalaisia ole sokerista tehty, ajattelin ja suikkasin rohkeasti kohti sadan metrin päässä olevaa metroasemaa. Olin päässyt muutaman askeleen, kun päällä roikkuva sadepilvi väänsi hanat jengoilta. En ole koskaan kokenut moista rankkasadetta; tuntui kirjaimellisesti siltä kuin olisi astunut vaatteet päällä suihkuun. Yhtäkkiä huomasin olevani ainoa jalankulkija monen sadan metrin säteellä; jopa harvat sateenvarjolliset olivat rynnistäneet jonnekin turvaan. Paikalliset tuijottivat minua pelonsekaisen kunnioituksen vallassa, astuessani lopulta metroaseman lipan alle suojaan.

Tarkistin äsken piruuttani T30:n hinnan Kakakusta. Kameran hinta on pudonnut melkein viisi tuhatta jeniä sen jälkeen, kun ostin sen. Shinagawan visiitistähän tuli tienestireissu! :B