Eilen Radicalista tilaamani Cowonin soittimet ilmaantuivat äsken. Kuriiripalvelun miekkonen soitti ovikelloa, tarkisti että kyseessä on oikea vastaanottaja, vapautti minut tukusta jenejä ja ojensi paketin syliini. Sisällä oli kourallinen yllätyksiä.
Muistaessani: Radical on siis Osakassa, jonne on matkaa x sataa kilometriä. Soittimet tulivat kuriirilla, eivät siis postin kantamina. Toimituskulut olivat kuitenkin vain 1200 jeniä, eli n. 8 euroa. Halpaa, eikö?
Mutta asiaan. Tässä ensin koko kolmikko ryhmäkuvassa:

Aivan, joko tuo keskimmäinen värkki (A2) on jumalattoman iso tai sitten sen vierellä olevat soittimet ovat tosi pieniä. Jälkimmäinen vaihtoehto osuu oikeaan.
iAudio 6
Ällistyin 4 gigan kovalevyllä varustetun iAudio 6:n solahtaessa paketista kouraani; soitin on käsittämättömän pienikokoinen. Tässä nopsa vertailu:

Soittimen näyttö on pieni, mutta varsin laadukas - ja hyvä niin, sillä iA6:lla voi katsella myös leffoja. No, ainakin teoriassa. Käytännössä näyttö on moiseen hommaan ihan liian pieni, mutta kovolla olevat demopätkät (todnäk. divx5-formaatissa) pyörivät oikein nätisti. iA6 toimii myös USB-hostina, joten sille voi esim. siirtää kuvia suoraan digikamerasta, mikäli kameran muistikortti pääsee yllättäen täyttymään.

iA6:ssa on myös Suomessa toimiva FM-radio, mikrofoni ja linjasisääntulo - ja kaikista voi tallentaa suoraan mp3-muotoon. Digikuvien ja tekstitiedostojen katselu onnistuu tietysti myös.
iAudio U3
U3 on multimediasoitin kahden gigatavun Flash-muistilla. Kyllä vain, multimediasoitin! Silläkin voi katsella leffoja, joskin U3:n näyttö on vielä pienempi kuin iA6:n. En kyllä lähtisi edes hätätapauksessa tihrustamaan liikkuvaa kuvaa U3:n näytöltä, ainakaan paria minuuttia pidempään. U3:ssa on lisäksi FM-radio ja mikrofoni, joista molemmista voi tallentaa ääntä suoraan mp3-muotoon. Päädyssä on vielä linjatulo ulkoisten äänilähteiden tallentamiseen.
Cowon A2
A2 on Cowonin kilpailija Creativen ja Applen multimediasoittimille. Ensi fiilikset parin minuutin räpläämisen jälkeen ovat erittäin positiiviset ja tuntuukin siltä, että voin hyvillä mielin jättää Creative Zen: Visionin ostamatta. 16:9-kuvasuhteen näyttö on skarppi ja kirkas, tuoden mieleen PSP:n näytön. A2:n päädyssä on AV-tuloliitäntä ja se osaa enkoodata kuvaa tosiajassa mpeg4-muotoon aina 640×480-resoon saakka. Ääni menee mp3:ksi, bitraten ollessa enintään 192kbit.
Tältä näyttää A2:n päävalikko:

Suomessa toimiva FM-radio, äänen tallennus radiosta, mikrofonista tai ulkoisesta äänilähteestä, stereokaiuttimet… ja tuki digi-tv-lähetyksille?! W00t? Katsopa tarkkaan valikkokuvan vasenta alakulmaa: siellä nököttää ikoni nimeltä DMB. A2:n käsikirja ei puhu asiasta mitään, eikä ominaisuudesta mainita Cowonin sivuillakaan. Kun ikonin valitsee, pomppaa ruudulle tv-kanavien automaattista etsintää esittävä palkki, joka sitten korvaantuu tällaisella:

Tuosta voinee päätellä, että temppua varten tarvitaan USB-väylään kytkettävä digi-tv-viritin. Täältä ei varmaankaan löydy Suomessa toimivaa digiviritintä, joten tuon testaamiseen täytyy palata kotimantereella.
Huomannet, etten ole vielä kommentoinut soittimien äänenlaatua. Se johtuu vain siitä, että aamupäivä on mennyt soittimia hypistellessä ja ihastellessa, enkä ole vielä ehtinyt kytkeä yhteenkään kuulokkeita, saatika siirtänyt niille mitään kuuntelukelpoista musiikkia.
Nyt lähden metsästämään aamiaista, jonka toivon kumoavan tämän orastavan krapulan (terkut Afrolle!).
Addendum:

A2 kytkettynä AV-johdolla kämpän kuppaseen töllöön. Katselin kaksi jaksoa The Colbert Reportia, eikä toisto pätkinyt tai kenkkuillut millään tavalla kertaakaan. Luksusta.
{ 3 } Comments
Hienon näköisiä pelejä!
Onko näkynyt vielä yhtään HD PMP:tä?
Olis hieno löytää 720p näytöllä divx6/Nero Digital AVC-soitin :)
Eipä ole HD-vermeitä löytynyt, etsitty kyllä on. Laitoin Cowonille pyynnön, että tutkisivat josko A2:ssa riittäisi vääntöä edes 960×540-matskun pyörittämiseen, sekin olisi jo kiva bonus. A2:n käyttis taitaa muuten olla joku *nix-johdannainen, koska paketissa oli erikseen lappu aiheesta GPL.
Cowonin saitin support-osioon oli tullut posti, joka kiteytti A2:n tukemat videoformaatit.
File format - AVI, ASF, WMV
Video Codec - DivX 3.11/4/5, XviD, MPEG4, WMV9 (MP@LL)
Video Resolution - up to 720 X 576, 30 fps
Audio Codec - MP3, AC3 6.1 Channel Down Mix, WMA
Audio Resolution - up to 48 KHz, 448 Kbps
Subtitle - SMI
720×576:sta ei ole mitenkään hirveä loikka 960×540:een, kuvittelisin.
Post a Comment