PSP:n julkaisun aikoihin kauppoihin ilmestyy n. 30 peliä, jotka edustavat tuttuja lajityyppejä ajopeleistä toimintaseikkailuihin. Uuden pelikonsolin ensimmäisten pelien joukkoon mahtuu yleensä monenmoista yrittäjää, eikä PSP ole poikkeus. Tässä lyhyesti esiteltynä ensimmäisen aallon parhaimmistoa.
Urheilua
Everybody’s Golf on pirteä ja hauska golfpeli, jota ei tarvitse harjoitella otsa kurtussa. Tavallisilla peruslyönneillä pääsee jo pitkälle ja kokemuksen karttuessa voi omaan tahtiin alkaa harjoitella konstikkaampia kierrelyöntejä. Päällisin puolin yksinkertainen peli on petollisen koukuttava ja tarjoilee monia lupsakkaita pelitunteja kavereiden kanssa langattoman moninpelin ansiosta.

World Tour Soccer on lähtöisin This Is Football -sarjan kehittäjiltä ja kohtuullinen suoritus PSP:n ensimmäiseksi jalkapallopeliksi. Pelaajat tuntuvat kuitenkin hieman liian pieniltä ja reagoivat ohjaukseen turhan laiskasti. Saksipotkujen ja vastaavien kikkojen onnistuminen antaa hurjasti onnistumisen iloa. WTS:n pelastajaksi rynnistää langaton moninpeli kaveria vastaan.

Segan Virtua Tennis World Tour tarjoilee maailman parhaita mies- ja naispelaajia sekä yksityiskohtaisen tarkasti toteutettuja tennisareenoja eri puolilta maailmaa. Hieno animaatio ja erinomainen pelattavuus nostavat VTWT:n pakko-ostosten sarjaan. Yksinpelinäkin erinomainen peli saa aivan uuden ulottuvuuden langattoman kaksin- ja nelinpelin ansiosta.

Aivovoimistelua
Japanista ponnistava Lumines tuntuu ammentaneen vaikutteita Tetriksestä. Nopeiden refleksien lisäksi pelaajalta vaaditaan myös salamannopeaa kykyä ratkoa pulmia. Tetriksen tavoin Lumines on mahdottoman koukuttava peli, jonka parissa tunnit kiitävät.

Kilpa-ajoa
Namcon legendaarinen Ridge Racer on kääntynyt PSP:lle vauhdikkaana ja näyttävänä, mutta vikuroivien autojen ohjaamista saa harjoitella tovin jos toisenkin. Jostain syystä autojen ohjastaminen vaikuttaa helpommalta ristiohjaimen avulla, sillä pikkuruinen nastaohjain ei oikein tahdo taipua autopelien tarpeisiin - tai allekirjoittaneen peukalolle. Langaton moninpeli on tämänkin pelin suola ja sielu.

WipEout Pure heittää pelaajan futuristisen kilpa-ajokin ohjaimiin ja hurjasti kiemurteleville radoille eri puolille maailmaa. Internetistä ladattavat lisäradat ja -alukset, langaton moninpeli ja ällistyttävä grafiikka tekevät WipEoutista pakko-ostoksen.

(artikkeli on alunperin julkaistu Pirkan sivuilla)
Post a Comment